TIEDOTE 16.3.2022 Arabian asukastalot ry
Joudumme raskain sydämin toteamaan, ettemme päässeet sopimukseen Bokvillanin toiminnan jatkamisesta kiinteistön omistavan Arabian Palvelu Oy:n kanssa. Toiminnan jatkaminen Bokvillanissa ei olisi enää ollut asetetuilla sopimusehdoilla yhdistyksellemme taloudellisista eikä ideologisesti mahdollista. Päätös tarkoittaa myös Kaffila Bokvillanin toiminnan päättymistä. Bokvillanin toimintaa ja tilavarauksia hallinnoi 1.7. alkaen Arabian Palvelu Oy.
Ikävä tulee. Kiitos kymmenestä hauskasta ja elämänmakuisesta vuodesta Bokvillan ❤
ASUKASTALOTOIMINTA JATKUU KÄÄNTÖPAIKAN TILOISSA.
Aiemmista tiedoista poiketen pyrimme jatkamaan Kääntöpaikan toimintaa yhdessä kaupunginosayhdistys Artova ry:n kanssa. Arabian asukastalot ry:n Bokvillanissa järjestämä toiminta tullaan siirtämään mahdollisuuksien mukaan Kääntöpaikan tiloihin. Koska sopimus Arabian Palvelu Oy:n kanssa päättyy, poistuvat myös Arabian Palvelun taloyhtiöissä asuville suunnatut alennukset ja ennakkoilmoittautumisaika kursseille. Tulemme järjestämään tämän vuoden aikana kaikille avoimia tapaamisia, joissa suunnittelemme yhdessä Kääntöpaikan tulevaa toimintaa. Tavoitteenamme on tarjota entistä enemmän tilaa avoimelle yhteisölliselle toiminnalle. Lippakioskin toiminta käynnistyy Kääntöpaikan kyljessä todennäköisesti kesällä 2023.
Toiminnan jatkaminen Kääntöpaikan tiloissa tulee olemaan yhdistyksellemme taloudellisesti haasteellista etenkin vuoden 2022 osalta. Nyt onkin kaikki apu tarpeen, jotta pystymme turvaamaan toiminnan jatkuvuuden. Listasimme tähän alle muutamia tapoja, joilla Kääntöpaikan toimintaa on mahdollista tukea:
Tee tilavaraus Kääntöpaikalle tai Bokvillaniin (otamme Bokvillaniin varauksia vastaan vain 30.6. asti). Kääntöpaikka on mainio tila esim. lastenkutsujen järjestämiseen.
Tulemme järjestämään vuoden aikana tukikahviloita ja tukikirppiksiä. Näihin voit osallistua joko vapaaehtoisena tai asiakkaana. Mikäli olet kiinnostunut toimimaan kirppiksillä tai tukikahviloissa vapaaehtoisena, laita viestiä toimisto@arabianasukastalot.fi
Osallistu mesenaattikampanjaan. Tästä tulossa lisää infoa myöhemmin.
Liity yhdistysten jäseneksi: http://arabianasukastalot.fi/index.php/yhdistys/liity-jaseneksi tai https://www.artova.fi/yhteystiedot/
TEHDÄÄN YHDESSÄ KAUPUNGIN PARASTA ASUKASTALOTOIMINTAA!