Antero Jakoila – Suomalaisen kitarismin maestro

570
jakoila

Arabianrannan kirjasto maanantai 2.12.2019 klo 18.00

Antero Jakoila ja hänen elämäkertansa Antero Jakoila -kitaristi toinen kirjoittaja Jaakko Riihimaa Heimo Holopaisen haastateltavina Arabianrannan kirjastossa. Lisäksi Jakoila esittelee Holopaisen kanssa illan aikana eri kitaroiden, kuten esim. Fender Stratocasterin kehityksen. Kannattaa tulla kuulemaan ja keskustelemaan!

Antero Jakoila on suomalaisen rockin ja kitarismin yksi suurista tuntemattomista. Jos esim. kappaleet Paratiisi, Lumi teki enkelin eteiseen, Fiilaten ja höyläten, Ajetaan tandemilla, Daa-da-daa-da tai La dolce vita ovat tuttuja, olet kuullut myös ”muusikoiden muusikon” kitaran käsittelyä. Lähes kaikki Suomi-rockin suuret nimet ovat hyödyntäneet Jakoilan taituruutta ja hänen musiikkiaan kuultu lisäksi myös Aki Kaurismäen viimeaikaisimmissa elokuvissa.

”Haluan olla ammattilainen ja kertoa inside-näkökulmia siitä, mistä muusikkona olossa on kysymys. En ole ikinä pyrkinytkään miksikään kitarasankariksi. Aina on menty soiton ehdoilla”. Riihimaan ja John Fagerholmin kirjoittamassa elämäkerrassa voi tutustua Jakoilan uraan niin studio- ja keikkamuusikkona kuin kitaravirtuoosina ja tuottajana. Antero Jakoila -kitarisrti on kiinnostavaa luettavaa sekä ammattilaisille että harrastajille.