Aika on viisauden veli

292
olli_lytty_valokuvaaja_heini_lehvslaiho.jpg
olli_lytty_valokuvaaja_heini_lehvslaiho.jpg

Mitä tavallisemmiksi erilaiset kulttuuriset ilmiöt muuttuvat, sitä vähemmän ne vaikuttavat uhkaavilta, sanoo Olli Löytty.

Olli Löytty on tamperelainen tietokirjailija ja kirjallisuudentutkija, joka työskentelee Turun yliopistossa. Pari vuotta sitten ilmestyi Teoksen kustantamana esseekirja Maltillinen hutu ja muita kirjoituksia kulttuurien kohtaamisesta. Kirjan ilmestymisen jälkeen Löyttyä on pyydetty jatkuvasti puhumaan erilaisiin tilaisuuksiin maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta, jotka usein ymmärretään miltei synonyymeiksi. ”Tästä aiheutunut status jonkinlaisena asiantuntijana tekee oloni usein aika epämukavaksi,” sanoo Löytty. ”Siitä en pääse mihinkään, että aihepiiri on alkanut kiehtoa entistä enemmän,” hän jatkaa. Tämän takia Löytty kirjoittaa parastaikaa pamfletiksi luonnehditulle Maltilliselle hutulle jatko-osaa työnimellä ”Kulttuurin sekakäyttäjät”.
On selvää, että tervettä kritiikkiä ja avointa keskustelua tarvitaan myös maahanmuuttoasioissa. ”Maahanmuutto aiheuttaa huolta Suomen tulevaisuudesta, jos tuosta huolesta ei saa keskustella avoimesti, se patoutuu ja saattaa purkautua väkivaltaisesti,” pohtii Löytty. Tällä hetkellä eri foorumeilla käydään jatkuvaa keskustelua, mitä ja miten maahanmuutosta saa puhua. ”Itse olisin taipuvainen ajattelemaan, että keskustelun etenemisen kannalta ei ole yhdentekevää, miten asiat sanotaan. Kiihkeimpien keskustelijoiden kannattaisi miettiä, miten he saisivat toista mieltä olevat vakuuttuneiksi oman kantansa pätevyydestä. Esimerkiksi suvaitsevaisuuskasvatus ei näyttäisi aina tehoavan niihin, joille se on suunnattu, koska se saatetaan tulkita syyllistäväksi. Suvaitseminen kuulostaa usein aika ylimieliseltä ajattelutavalta.

”Maahanmuuttajan kannalta on toisaalta parempi joutua yli-ihannoimisen kuin vihan kohteeksi, mutta molemmat suhtautumistavat ovat sikäli samanlaisia, että niissä vieras nähdään jollakin perustavalla tavalla poikkeavaksi. Tutkijat käyttävät käsitettä toiseus, mutta Löytty on alkanut epäillä sitä hieman liian ylimalkaiseksi ilmaisuksi. ”Ei kaikki erilaisuus ole välttämättä toiseutta vaan suhtautumistavoissa on erivahvuisia asteita. Joka tapauksessa niin vieraan kulttuurin ylistämisessä kuin karsastamisessakin on kyse samasta mekanismista, jossa vieras määrittyy nimenomaan erilaisuuden kautta,” sanoo Löytty. ”Kumpikaan suhtautuminen ei siis edistä tasavertaista yhteiseloa. Olemme niin kärkkäitä näkemään eroavaisuuksia, että emme ehkä aina tunnista yhteisiä piirteitä ja asioita.”
Kun pohditaan, mitä pitäisi tehdä, jotta osaisimme hyväksyä ulkomaalaistaustaiset ihmiset paremmin osana suomalaista yhteiskuntaa, Löytty toteaa, että jos hän osaisi vastata tähän kysymykseen, hän olisi jo kadunkulmissa toitottamassa ratkaisua. ”Sanotaan, että aika on viisauden veli. Perustan toivoni eräänlaiseen tavallistumisprosessiin eli mitä tavanomaisemmiksi erinäiset kulttuuriset ilmiöt muuttuvat, sitä vähemmän ne vaikuttavat uhkaavilta. Kotoutuminen on sanana latautunut poliittisilla merkityksillä, mutta ehkä voisi ajatella niin, että kaikki ne, jotka mieltävät Suomen kodikseen tulevat keskenään toimeen.”

Anja Kähönen
Kirjoittaja on ammatiltaan kirjastovirkailija

Kuva: Heini Lehväslaiho

Kuohu 1/2010