Siniset hetket on taiteilija Tiina Veräjänkorvan teos vuodelta 2004. Pergolamainen teos sijaitsee Toini Muonan pihalla. Sininen oli keraamikko Toini Muonan usein käyttämä väri. Muona työskenteli eläköitymiseensä saakka Arabian tehtailla. Teos koostuu keraamisista, sinisistä elementeistä, jotka muodostavat asuinrakennuksen eteen kaarevan viivan. Etualan siniset kuutiot on tarkoitettu istuskelupaikoiksi, mutta aikojen saatossa ne ovat rikkoutuneet. Nykyään paikalla onkin kyltti ”älä nouse teoksen päälle”. Kahden rakennuksen välissä olevat siniset pylväät kehystävät rantamaisemasta elävän taulun.
Rakennusten välissä, korttelikadun päässä kohoava Siniset hetket -teoskokonaisuus kehystää merenrantanäkymän tauluksi. Teos on koottu isoista, yksittäisistä keraamisista elementeistä, joista osa toimii levähtämispaikkoina. Teoksen suunnitellut Tiina Veräjänkorva viittaa sen materiaali- ja värivalinnalla mm. keramiikkataiteilija Toini Muonaan, jonka mukaan katu on nimetty. ”Sininen väri nostaa esiin taivaan ja meren ja johtaa kauas keramiikan historiaan. Ajatusten polku on urbaani muunnos kivipuutarhasta, jonka keraamisilla elementeillä on voinut istua. Arkkitehdin kanssa yhdessä suunniteltu Sininen pergola sisältää viittauksia niin puutarhan fragmentteihin kuin rakennettuun ympäristöön ja ihmisen siinä tekemiin havaintoihin”, kuvaa Veräjänkorva teostaan ja ajatuksiaan. www.taidemuseo.fi
Sinisten pylväiden välistä päädytään maisema-arkkitehti Gretel Hemgårdin suunnittelemaan Arabian rantapuistoon. Yleisilmeeltään avoimen puiston esikuvana ovat olleet saariston kulttuurimaiseman arvokkaat, mutta häviämässä olevat rantaniityt. Tavoitteena on että näkymät asunnoista Vanhankaupunginlahdelle säilyvät avoimina. Puiston istutetun kasvillisuuden muodostavat lähinnä ryhmiksi istutetut puut, jotka ovat lähinnä koivuja, leppiä ja pajuja. Koivulajeja puistossa on useita. Osa koivuista on suomalaisen koivun liuskalehtisiä lajikkeita, eli pirkkalankoivua, taalainkoivua ja loimaankoivua, sekä matalakasvuista visakoivua.
Siniset hetket -pylväät kehystävät merenrantanäkymän tauluksi.
Puisto on rakennettu kokonaan täyttömaalle ja on ollut siksi haastava suunnittelukohde. Suurimmat haasteet olivat meri ja täyttömaan pohjaolot. Meren pinnan vaihtelu, aallot ja jää sekä pieni, mutta tasainen maan painuminen piti ottaa huomioon. Täyttömaata ei ole voitu perustaa paaluille kuten korttelialueita, ja siksi ranta painuu vielä hieman pysähtyen sitten tiettyyn tasoon. Aika ajoin täytetään lisää. ”Tässä suunniteltiin kohdetta, joka ei pysy paikoillaan”, Hemgård toteaa.
Täyttömaan yksitoikkoisesta rantapenkereestä piti kuitenkin saada vaihteleva ja puoleensavetävä. Muotoilulla rantaviivasta tehtiin mutkittelevampi, mikä paljastuu veden noustessa. Rannassa käytettiin kiviä monella eri tavalla: muurirakennelmina, astinkivinä, loivina ja jyrkkinä luiskina jne. Muu materiaali olisi huuhtoutunut heti pois. Veden äärellä olemisesta haluttiin yhtä nautinnollista kuin luonnon rannoilla, kertoo Hemgård. Asukkaat ovat ottaneet rantaviivan haltuun mm. kokoamalla kivistä muualta maailmasta tuttuja kivitorneja. Rannassa on myös jonkun paikalle tuoma puutarhapöytä vieraskirjoineen ja kaksi merelle katselevaa puutarhatuolia.
Loiva, nurmipintainen rantaviiva houkuttelee paikalle valkoposkihanhien armadan. Rauhoitetut ja komeat mutta kaakattavat ja kakkivat hanhet eivät ole kaikkien rannalla kulkijoiden mieleen.
Rantapuiston puut ovat enimmäkseen koivuja. Läheltä katsottuna huomaa, että monet koivuista ovat eri tavoin liuskalehtisiä.
Rannan edustalla olevat saaret: Kuusiluoto ja Kokkoluoto
Kuusisaari eli virallisesti 1964 Kuusiluodoksi nimetty saari kasvoi ilmeisesti kuusia 1700-luvulla, kun nimi Granholmen annettiin. Nykyään saaren kaikki metsät ovat lehtoja, ja kuusia on yksi ainoa (eikä sekään ole kuusi vaan istutettu harmaapihta). Saari on aina ollut kaupungin omaisuutta. Annalan huvilan rakennuttanut mahtimies G.O. Wasenius vuokrasi saaren vuonna 1850 pitkällä vuokrasopimuksella. Sitä ennen saarta oli kaupunki vuokrannut vuoden kerrallaan, ilmeisesti laidunmaaksi ja kalastusvälineiden säilyttämiseen.
Waseniuksen jälkeen 1870-luvulla saaressa toimi kauppalaivan kapteeni Renholm. Hän kalasti ja toisinaan asui Kuusiluodossa renkinsä kanssa. Vuonna 1894 saaren vuokrasi Sipoon Kamsholmasta muuttanut kalastaja Johan Julius Karlsson (1855-1922). Hän perusti saareen ison kalastajatilan. Tiluksiin kuului kaksi asuinrakennusta, eläinsuoja hevosille ja lehmille, liitereitä kalastusvälineille ja suuri kasvimaa. Enimmillään saaressa asui yli 20 henkeä, joukossa oli vuokralaisia ja renkejä. J.J. Karlsson rikastui kalastajana, ja rakensi toisen talon Toukolaan 1900-luvun alussa. Talo sijaitsi nykyisen Kustaa Vaasan tien alun ja Fysiikan laitosten välissä.
Yksi kalastaja renkeineen saattoi käyttää yli sataa rysää. Rysä oli Vanhankaupunginlahdella pääpyydys. Tärkeimmät saaliskalat Vanhankaupunginlahdella olivat lahna, hauki ja kuha. Torilla myytävään lajistoon kuuluivat myös ahven, särki, kuore, säynävä, vimpa ja suutari.
J.J. Karlssonilla oli yhdeksän lasta. Vanhin heistä, Johannes Wilhelm Karlsson (1887-1937) jatkoi kalastajana isänsä kuoltua. Kuusiluodon kalastustilan päätalo myytiin riitaisan perinnönjaon jälkeen, ja J.W. Karlsson köyhtyi. Kalastustilan päätalo paloi 1929. Perhe muutti viereiseen Kokkoluotoon 1930-luvun alussa yhden huoneen käsittävään mökkiin. Aikaisemmin Kokkoluotoa olivat kalastajat vuokranneet kaupungilta rysien säilyttämiseen. Kieltolain loppuvuosina perheen neljä vanhinta poikaa olivat spriin salakuljettajia. Vanhin pojista katosi salakuljetusmatkalla toukokuussa 1932. Hänen veljensä Erik Karlsson (1912-2002) kertoi vanhoilla päivillään pirtuajasta. Pojat jatkoivat salakuljetusta aina 1950-luvulle ajaen Puolasta ”Varsovan laulua”. Kokkoluoto oli asumiskäytössä 1960-luvulle asti. Nykyään se on suvun perikunnan kesähuvilana. Kokkoluoto on Helsingin pienin ja matalin saari, jossa on asumiseen käytetty rakennus. Kokkoluodon mökki vaurioitui helmikuun 1944 pommituksissa. Nykyinen asuinrakennus on tehty vuonna 1947.
Ylemmässä kuvassa pitkospuut Lammassaaresta Kuusiluodolle. Kokkoluodon vierestä kulkee talvisin latu.
Kokkoluodon nimi Ljusörn on ollut käytössä jo 1600-luvulla. Saarella on ehkä ollut Vanhaankaupunkiin johtavan laivaväylän merkkituli.
Kuusiluotoa ovat käyttäneet lukuisat yhdistykset. 1890-luvulla suomenkielinen raittiusyhdistys Pyrintö järjesti siellä kesäjuhlia. 1903-04 saarta Hermannin nuorisoseura piti siellä kesäsiirtolaansa, vuokraten kalastajilta tiloja. Vanhankaupungin ruotsinkielisen nuorisoseuran johtaja G. Koskinen vuokrasi palstaa ja omisti avotanssilavan saaren koilliskulmassa 1908-1918. Suomen postiljooniyhdistys vuokrasi saaren eteläpäätä 1908-1918 ja rakennutti saareen suuren kesäpaviljongin. Tuo rakennus oli 1918-1973 Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistyksen käytössä. Se järjesti saaressa lasten ja nuorten kesäleirejä. Mukana toiminnassa oli tulevan Helsingin hiippakunnan piispan Eero Huovisen perhe. 1970-luvulla saari rakennuksineen oli vuosikausia hylätty ja suuri osa rakennuksia poltettiin vapaapalokunnan harjoituksissa 1977.
Kuusiluodon nykyinen huvila on rakennettu 1930. Sosiaalineuvos Veikko Hursti vuokrasi paikkaa 1980-luvulla. Hän järjesti alkoholisteille kesäleiritoimintaa. Vuodesta 1990 huvilaa on vuokrannut Vanhankaupungin kulttuuri-ekologinen klubi ry (VKEK). Kuusiluodon kedolla laiduntaa kesäisin yhdistyksen lampaita. Kalliokedolla kasvaa kartioakankaali, pölkkyruoho ja nurmilaukka, jotka ovat perinneympäristökasveja. Saaren pöntöissä pesii Suomen suurimpia uuttukyyhkykeskittymiä, toistakymmentä paria. Uuttukyyhkyllä on säännöllisesti poikasia pesässä vielä syyskuussa.
Vuonna 2011 City-lehden äänestyksessä saari valittiin Helsingin parhaaksi treffipaikaksi.
Kuusiluodolla on kesäisin lampaita.