Japaninpuiston ympärillä näkyy vuosina 1920-1925 rakennettua Toukolaa, jota silloin kutsuttiin ”uudeksi Toukolaksi”. Sosiaalilautakunta päätti v. 1919 vuokrata tontteja omakotirakentajille asuntopulan helpottamiseksi. Asutusta pidettiin väliaikaisena, ja tontit vuokrattiin 60 vuodeksi. Tässä osassa Toukolaa talot ovat vapaamuotoisempia kuin pohjoispäässä; rakennustarvikkeista ja esim. ikkunoiden sijainnista oli määräyksiä, mutta niitä ei juuri valvottu ja perheet saivat rakentaa rauhassa.
Tontit ovat noin 800 neliömetrin suuruisia. Vanhat omenapuut, kirsikat, syreenit ja ruusut ovat tyypillistä Toukolaa. Kukkien tuoksusta kannattaa nauttia kävelemällä jalkakäytäville kaartuvien syreeniaitojen ja jasmikkeiden alla. Japaninkadulla asuvan kukon kiekuminen kuuluu tänne aamuisin.
Toukolan rakentaminen
1800-luvun lopulla oli Kumpulan kartanon omistamalle maalle Itäisen viertotien varteen Arabian posliinitehtaan liepeille syntynyt suunnittelemattomasti Vanha Toukola. Sen taakse, puolukoita kasvavaan mäenrinteeseen nousi 1920-luvulla Uusi Toukola.
Helsinki oli ostanut vuosisadan vaihteessa kartanon maat. Ensimmäinen maailmansota romahdutti asuntotuotannon, ja huutava asuntopula pakotti kaupungin toimenpiteisiin. Sosiaalilautakunta ajoi voimakkaasti omakotirakentamista.
Suunnitelmat omakotialueeksi käynnistyivät keväällä 1919. Toukolalaisen posteljoonin ja kaupunginvaltuutetun Paul Rahikaisen asuntotonttihakemus vauhditti suunnittelua, ja rakennuskonttori ehdotti väliaikaisen asutusalueen, ”jonkinlaisen mäkitupalaisasutuksen” perustamista Toukolaan. Vetoaminen työväen omakotiharrastukseen edistäisi osaltaan yksityisen rakennustoiminnan elpymistä.
Erityisellä alueellisella rakennusjärjestyksellä määrättiin rakennusmateriaaleista, ikkunoiden sijainnista, pihamaan koosta jne. Määräysten valvonta annettiin sosiaalilautakunnalle, jonka voimavarat eivät kuitenkaan 1920-luvun alussa riittäneet tehokkaaseen valvontaan. Toukolalaiset saivatkin rakentaa jokseenkin vapaasti. Tontit luovutettiin vuokraajille 60 vuodeksi siten, että kaikkien tonttien vuokra-aika päättyisi samanaikaisesti vuonna 1980.
Keväällä 1920 kaupunginvaltuusto päätti periaatteista, joilla tontteja jaettiin: ”Jos useammat henkilöt hakevat samaa tonttia, annettakoon etusija sille, joka haluaa rakentaa itselleen omakodin, ja useammasta semmoisesta työnjohtajille, työmiehille ja työntekijöille, jotka ovat tunnetut säännöllisiksi ja kunnollisiksi. Kaupungin palveluksessa olevilla on tässä kohdin etusija. Jos halulliset ovat osoittautuneet yhtä ansiokkaiksi saamaan haluamansa tontin, annettakoon etusija suurperheellisimmälle.”
Toukolan tontteja kysyttiin heti vilkkaasti, ja kaksi ensimmäistä korttelia vuokrattiin syksyyn 1921 mennessä. Kaupunginvaltuusto päätti vuokrata loputkin Intiankadun varren korttelit. Seuraava ja viimeinen Toukolan omakotialueen laajennus tapahtui keväällä 1923.
Uudet korttelit oli joitakin poikkeuksia lukuunottamatta rakennettava mallipiirustusten mukaan. Niistä vastasi Uno Moberg. Alueella on yhden ja kahden perheen taloja. Kahden perheen talot on jaettu sekä ylä- ja alakerran huoneistoihin että poikki talon siten, että kummallakin perheellä on oma päätynsä ylä- ja alakertoineen. Puutaloalueelle nousi vain kaksi kivitaloa, nekin matalia ja yleisilmeeseen sopivia.
Rakennustyöt olivat vilkkaimmillaan vuosina 1923-25 ja hiljenivät vuosikymmenen lopulla. Tonteille ei vienyt teitä vielä rakentamisen alkuaikoina ja rakennustarvikkeet oli vedettävä hevosella perille. Vuokraajat tekivät rakennustöistä suurimman osan itse, perheen ja sukulaisten auttamana vapaa-ajallaan. Uuteen kotiin muutettiin heti, kun talossa oli valmiina huone tai pari. Loput huoneet annettiin niiden valmistuttua vuokralle. Moni perhe asui rakennustyön kestäessä pitkiä aikoja laudoista kyhätyssä piharakennuksessa ahtaasti ja kylmissään.
Talot lämmitettiin puilla, ja niitä varten kellariin varattiin oma tila. Siellä oli myös pesutupa muuripatoineen. Kylpyhuonetta tai saunaa ei yleensä rakennettu, viikoittain käytiin yleisessä saunassa, aluksi Hermannissa ja myöhemmin Toukolassa. Asukkaiden omaan saunaan sai ostaa osakkeita, myöhemmin siitä tuli Elgin sauna.
Vuokralaisia taloihin sai ottaa vain sosiaalilautakunnan luvalla. Silloinkin vain läheisten sukulaisten ottaminen sallittiin, mutta sääntöä rikottiin joka talossa eivätkä viranomaiset puuttuneet asiaan. Joissakin taloissa asui isäntäväen lisäksi suuri joukko vaihtuvia vuokralaisia, eräässäkin 16. Vuokralaisia asui myös talojen kellareissa ja pihojen lautahökkeleissä. Vuokralaisten suuri määrä ja siellä varsinkin kieltolain aikana harjoitettu viinan salakauppa antoivat aikanaan kaupunginosalle oman leimansa. Suurimmillaan asukasmäärä oli noin 1400 asukasta (vuonna 1928).
Ylemmissä kuvissa Toukolan puutaloja. Alhaalla syksyisiä lyhtykoisoja Toukolassa.