Arabian peruskoulu on kasvava yhtenäinen peruskoulu. Oppilaita oli vuonna 2012 noin 470, nyt vuonna 2019 hieman vajaa 800. Rakennus on alunperin ollut Kyläsaaren sosiaalikeskus, jonka rakenteita osittain hyödynnettiin uuteen taloon. Koulu aloitti vuonna 2003. Nykyisin samassa rakennuksessa toimii myös Päiväkoti Arabia, Arabian leikkipuisto ja Nuorisotalo Arabia. Täällä voi soittaa bändissä, harrastaa vauvajumppaa ja tavata muita perheitä. Koulun pihan hevoset kestävät silittelyä, onpa niiden selkään nähty hurjapäiden kiipeävänkin.
Arabian peruskoulu on yhtenäinen peruskoulu; lapset voivat käydä koulua ensimmäisestä luokasta yläasteen loppuun saakka samassa rakennuksessa. Ensimmäiset oppilaat aloittivat koulutyönsä 12.8.2003. Heitä oli 140, opettajia 30. Laajennustyö valmistui vuonna 2009. Uudisrakennuksessa toimivat koulun lisäksi päiväkoti Arabia, nuorisotalo ja leikkipuisto. Vuoden 2012 alussa Arabian peruskoulussa oli 470 oppilasta. Nyt vuonna 2019 pelkästään alakoululaisia taitaa olla jo enemmän.
Koulun ensimmäinen vaihe rakennettiin Kyläsaaren hoitolaitoksen, ns. Liekkihotellin, kuoriin. Tämä rakennus oli vuodelta 1979, hyväkuntoiseksi todettu. Vilkkaimpina päivinä hoidettavia oli talossa jopa 50, kaupunginkirjastolla oli sivutoimipiste hoitolaitoksessa.
Koulurakennuksen ensimmäisen vaiheen suunnittelivat arkkitehdit Kai Wartiainen, Vesa Peltonen ja Mona Schalin. Arabia 2 arkkitehtuurista vastaa Jeskanen-Repo-Teränne Arkkitehdit Oy ja Arkkitehtitoimisto Leena Yli-Lonttinen. Rakennus oli mittavassa remontissa vuonna 2017 -2018 vanhempien sitkeän kamppailun tuloksena. Koko entisen Liekkihotellin puolella olevan julkisivun eristeet olivat täysin märkiä ja homeessa. Vuonna 2018 lisäksi huomattiin koko koulun ilmastoinnin tarvitsevan uudistamista.
Koulun toiminta-ajatus: Koulun kasvatus- ja opetustyön lähtökohtana on tasa-arvoisuus. Alueen yhteisöllisyyttä, taidetta, historiaa ja luontoa korostaen luodaan mahdollisuuksia elinikäiselle oppimiselle, jonka myötä lapsi kasvaa hyvään elämänhallintaan.
Arabian nuorisotalolla tehdään paljon musiikkia. Siellä on mahdollista treenata bändisoittamista, ja talolla järjestetään konsertteja.
Koulun pihalla voi pelata mm. koripalloa.
Arabian hevoset
Kaija Kontulaisen Arabian hevoset -veistos vuodelta 2003 koostuu kahdesta melkein luonnollisen kokoisesta ja muodoltaan pelkistetystä hevoshahmosta. Pronssiin valettu veistos on korkeimmillaan n. 2 metriä. Taiteilija suunnitteli teoksen kestämään lasten taputtelua. Teos on suosittu kiipeilypaikka koulun pihalla. www.taidemuseo.fi
Arabian hevoset koulun pihalla odottavat kiipeilijää.
STARA (ent. Helsingin konekorjaamo Pleuna) ja Reijo Frank
Osittain koulua vastapäätä Toukolankadun ja Hämeentien välissä on STARAN kortteli. Siellä työskenteli työväenlaulujen esittäjä Reijo Frank. Frank (s. 8. heinäkuuta 1931 Helsinki) on suomalainen laulaja, joka on tullut tunnetuksi erityisesti työväenlaulujen tulkitsijana mutta on kunnostautunut myös folkmusiikin parissa. Tunnetuin hänen tulkinnoistaan lienee Elsa Rauteen sanoittama rauhanlaulu Veli, sisko, jonka hän levytti vuonna 1969. Frankille on myönnetty ensimmäinen Kansan sivistysrahaston Työväen kulttuuripalkinto vuonna 1982. Vuonna 2008 Reijo Frankille myönnettiin yhdessä presidentti Tarja Halosen kanssa hopeaan lyöty Kansan Sivistysrahaston Tammisaari-mitali. Helsingin kaupungin konekorjaamo Pleuna oli hänen työpaikkansa 40 vuotta, jossa hän toimi asentajana.
Lisää Reijosta täällä: www.kaleva.fi