Kaupunginosan historiaa

3823

Digitaalinen Vanhakaupunki Sivusto jossa laajasti alueen historiasta.

Arabian kotikaupunkipolut rinnastaa kiinnostavasti alueen historian ja nykyisyyden. Voit tutustua historiaan kävellen tai kotisohvalta tutustuen reitipisteisiin.  

 

TIIVISTELMÄ ALUEEN HISTORIASTA:

1. KUNINKAANKARTANONSAARI

Kustaa Vaasa, Ruotsin kuningas, päätti 1550 Helsingforsin (Helsingin) kaupunkia perustaessaan myös kuninkaankartanon perustamisesta kaupungin yhteyteen. Kuninkaankartanot olivat paitsi mallitiloja, myös kuninkaanvallan keskuksia, jotka toimivat suurten sotajoukkojen huoltokeskuksina ympäri suurta valtakuntaa.

Kuningas nimitti kuninkaankartanon käskynhaltijaksi 1551 Erik Spåren, joka oli siihen asti toiminut Porvoon käskynhaltijana. Helsingistä tehtiin 1553 uuden Helsingin läänin (Karjaalta Sipooseen) keskus.

Saari on 286 metriä pitkä ja 115 metriä leveä, ja linnakkeenakin toimiva kartano vartioi hyvin sekä Turku-Viipuri -maantien siltaa että katkaisi tehokkaasti hämäläisten talonpoikien tähän asti verottomana jatkuneen kauppapurjehduksen Tallinnaan. Maatalous kivisellä saarella ei oikein sujunut, joten kartanon aputilaksi nimettiin viljavan Viikin Östervikin tila 1554. Kartanon yhteyteen perustettiin sen sijaan saha, mylly ja laivaveistämö. Saari pysyi viereisen Helsingforsin kaupungin asukkailta osin suljettuna alueena. Työväkeä pakkovärvättiin läheisistä Gumtäktin ja Oggelbyn kylistä. Puutavaraa laivattiin kuninkaankartanon rakennustöihin Tenholasta saakka.

Kartanorakennuksiin kuuluivat ainakin jo 1550 valmistunut tupa, sen jälkeen valmistunut päärakennus, keittorakennus, kaksi saunaa, laivurin tupa, aitta, talli, kolme navettaa, sikala ja karjasuoja. Kaksikerroksisen päärakennuksen alakerrassa oli linnantupa ja suurtupa, kaksi miestupaa ja kirjurintupa. Yläkerta oli varattu yötuviksi. Ikkunat olivat ylellistä lyijypuitteista lasia.

Saarelle tehtiin silta 1551. Saaren asukkaita laskettiin 1559 olevan jo 210, näistä tosin naisia vain yksitoista, mikä viittaa paikan luonteeseen myös sotilastukikohtana. Saarella asuivat alivouti, puuseppä, ratsumestari, aurantekijä, lasimestari, laivureita, kalastaja, navettarenki, tykkimiehiä ja pari nihtiä sekä muutamia piikoja navetasta, sikalasta ja oluenpanosta vastaamassa.

Uusi, 1553 nimetty käskynhaltija ja vouti Hans Björnram toimi kuningas Kustaa Vaasan isäntänä tämän vierailulla 1555. Kuningas oli perin tyytymätön perustamansa kaupungin kehitykseen. Kartanolle majoitettu sotilaiden linnaleiri oli rasite myös kaupunkilaisille, joita röyhkeät ja kurittomat sotilaat pyrkivät terrorisoimaan. Muonitus ja majoitus ylittivät Björnramin organisointikyvyt, joten kuningas joutui jo itsekin vetoamaan sotilaisiin, jotta nämä käyttäytyisivät kunnolla siviilien kanssa. Vouti Anders Korp sai Björnramin viran.

Korpin tehtävä itään marssivien ruotsalaisten sotilasosastojen ja Viroon sotimaan lähtevän laivaston 20 laivan väen muonittamiseksi oli vaivalloista. Tallinna, jonne tienoon talonpojilla oli ollut yhteyksiä aiemminkin, vallattiin Saksalaiselta ritarikunnalta osaksi Ruotsia 1561, ja Helsingin yhteydet Viroon vilkastuivat entisestään.

Sitkeä sota Venäjää vastaan koitui kuninkaankartanon tuhoksi. Talvella 1571 hävitysmatkalla Narvasta jään yli tullut tataarien ja venäläisten osasto poltti kartanon hävittäen myös Helsinkiä. Tuhoutunutta kartanoa ei rakennettu uudestaan kuninkaankartanoksi, vaan uusi kuninkaankartano rakennettiin Espooseen. Osa rakennuksista kunnostettiin 1586-88, ja 1590-luvulla sotaväenpäällikkö Axel Lejonhufvud oleili siellä. Saaren saha toimi 1593 asti. Sen maat liitettiin lopulta Viikin latokartanon maihin.

Saaren ollessa osa Viikin kartanoa sen omisti 1619-22 kreivi Jacob de la Gardie (”Laiska-Jaakko”) läänityksenään. Tila oli silloin jo rappiolla. Kuninkaansaaren tontin viimeisenä omistajana Viikistä käsin mainitaan ratsumestari Gert Skytte.

Vesilaitoksen 1913 kaivutöissä paljastui muurattu kellari, joka lienee kuulunut kartanon varhaisimpaan asuintuparakennukseen. Kuninkaankartano jäi elämään vain saaren nimessä, joka tosin sekin on vasta vuodelta 1969. Vielä 1700-luvulla saari kulki nimellä Stockholmen.

2. VESILAITOKSEN RAKENNUKSET VANHANKAUPUNGINKOSKELLA

Helsingin kaupunginmuseon ylläpitämä Voimalamuseo on toiminut 1997 alkaen tiloissa, joissa on toiminut kaupungin vesilaitos 1870-luvulta alkaen.

Kosken suulla oli toiminut vuosisatojen ajan puurakenteisia myllyrakennuksia, jotka 1870 saivat väistää etelämmäksi vesilaitoksen tieltä. Tiilinen mylly pyöritti jauhinkiviä vielä 1884-1915, ja nyt rakennuksessa on Voimalamuseon lipunmyyntipiste.

Vesilaitos aloitti toimintansa Kuninkaankartanonsaaren puolella ja länsihaaran varrella olevassa, 1876 valmistuneessa pumppulaitoksessa. Pumppulaitoksen vesivoimalla toimivat laitteet pumppasivat saarella sijaitsevista altaista puhdistettua vettä kaupunkiin. Vuonna 1911 pumppulaitoksen yhteyteen rakennettiin myös pieni vesivoimala, joka tuotti sähköä vedenpuhdistuslaitoksen omiin tarpeisiin. Helsingin Energia on kunnostanut voimalan turbiinin ja sähkögeneraattorin, ja voimala tuottaa jonkin verran sähköenergiaa Vantaanjoen veden ollessa tarpeeksi korkealla. Arabianrannan ja Viikin ekotalot saavat voimalasta vuodessa noin 900 Mwh ympäristöä säästävää sähköä.

Myllyrakennuksen pohjoispuolelle valmistui 1890 höyryllä toimiva pumppulaitos, joka 1931 korvattiin uudella höyryvoimalalla.

3. FORSBYN TILA

Forsbyn tila jatkoi 1700-luvulla paikalla, jossa Vanha Helsinki oli sijainnut. Tilan päärakennus Kellomäellä toimii nyt Helsingin Veden edustustilana nimellä Aqua Kilta. Päärakennus on rungoltaan noin 1850-luvulta ja moneen otteeseen muuteltu. Entinen renkituparakennus, ”Spaakin talo”, sijaitsee lähimpänä kaupungin perustamisen muistokiveä, ja lienee rungoltaan 1700-lukulainen. Spaakin talon pihapiiri on noin 180 m2 ja sen pihapiirissä ollut toinen rakennus tuhoutui tulipalossa elokuussa 2003. Suomen Latu ry. ja Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ry. ovat kaavailleet taloon luonto- ja ympäristökasvatuksen keskusta.

4. VANHANKAUPUNGIN KIRKON PAIKKA

Helsingin ensimmäisen kirkon paikka on yhä helposti löydettävissä, sillä rakennuksen kivijalka on Vanhankaupungin kirkkopuistossa hyvin näkyvissä. Varhaisimmat lähteet mainitsevat kirkon rakentamiseksi pyydetyn 1553 kuninkaalta avustusta, ja vaikkei sitä saatu, toimi kirkkoherra Sigfridus kirkossa jo vuonna 1557.

Kirkko oli puinen, ja ilmeisesti paloi 1571 talvella venäläisten hyökkäyksessä Helsinkiin. se rakennettiin kuitenkin pian uudelleen ja pysyi käytössä aina kirkon paloon tai lahoamiseen1670-luvulle. Uusi kirkko rakennettiin 1734 ja siirrettiin sekin hirsineen suolavarastoksi Vironniemelle 1766. Kaupungin siirryttyä 1640 etelämmäksi jäi kirkko Vanhassakaupungissa sijainneen hospitaalin käyttöön.

Rakennus oli noin 20 metriä pitkä ja 10 metriä leveä.Arkeologi Nils Cleve löysi 1930-31 kaivauksissaan kirkon lattian alta sekä kiviaidan ympäröimästä kirkkotarhasta useita hautoja ja rikkinäisiä hautakiviä. Hollantilaisen kauppiaan Hans van Sandenin rikkinäinen hautakivi oli löydetty jo 1866, ja kivenhakkaaja Stigell sen arvon ymmärtäneenä teetti siitä 1875 kopion, jossa teksti ”Hans van Sanden end sine erven anno D:ni 1590” on paremmin luettavissa.

5. KELLOMÄKI

Kellomäki, jonka paljas avokalliohuippu yhä hallitsee Vanhankaupungin maisemaa, levittäytyy Annalan mäen pohjoispuolella ja sen etelärinteellä ovat sijainneet varhaisen Helsingin ensimmäiset talot 1550-1640. Kaupunginmuseon arkeologiset kaivaukset ovat osoittaneet paikalla olleen myös Koskelan (Forsby) kylän rakennuksia jo ennen kaupungin perustamista. Pienempi osa kaupunkia levittäytyi mäen pohjoispuolella, mutta se rinne on pitkälle tuhoutunut 1930-luvulla Koskelantien linjausta louhittaessa.

Kellomäen nimen arvellaan tulleen siitä, että sillä olisi sijainnut Vanhan Helsingin kirkon kellotorni. Tämä on kuitenkin epävarma tieto, sillä ainakin mäen huippu oli kaukana kirkolta. Toki kellotorni on voinut sijaita alempana rinteellä.

Kellomäen huipulla on tätä nykyä Kustaa II Aadolfin maapäivien kunniaksi ruotsalaisuuden päivänä 6.11.1932 pystytetty muistokivi. Tuolloin maapäivistä Helsingissä oli kulunut 300 vuotta. Kellomäen alarinteessä ovat mm. nuorisoseuraintalo (Gammelstadens Ungdomsföreningin ”Berghyddan” sekä Oranssin hallinnoima ”Villa Johannisberg”.

Mäen länsilaidalta löytyy Helsingin perustamisen muistokivi Kustaa Vaasan hahmolla varustettuna.

6. ARABIAN TEHTAAT

Jo 1750-luvulla myönnettiin herralle nimeltä Aron Peron lupa perustaa tiilitehdas Arabiaan. Peron luovutti jo vuotta myöhemmin oikeudet Johan Sederholmille ja J.N. Myhrille. Vuokraehdoista jouduttiin kuitenkin riitoihin. Oikeudenkäyntipöytäkirjoissa mainitaan ensimmäisen kerran Arabia ja Kaanaan maa.

Alunperin ruotsalainen Rörstrandin posliinitehdas perusti 1871 uuden tehtaan Helsingin Vanhankaupungin Kaanaanniityn alueen kapealle kaistalle Hämeentien merenrannan välillä. Tehdas otti uuden nimensä läheisen Arabian huvilan nimestä. Tehdasta laajennettiin ensin 1890-luvulla, sitten uudelleen 1927-36. Annalan tilasta meren ja Hämeentien välistä lohkaistiin osa rantaa (8 hehtaaria) 1938 ja rakennettiin Arabian tehtaan käyttöön entisten alueiden pohjoispuolelle 1942 ja 1947.

Vuonna 1948 Arabian posliinitehdas siirtyi Wärtsilä-yhtymän omistukseen. Suuri osa tuotannosta meni vientiin. Rautatien pistoraide valmistui hyllyvälle täytemaalle 1920-luvulla ja tunnelin kautta Itä-Pasilan alitse reitti Pasilan ratapihalle ilmeisesti 1940-luvulla.

Tehdas muistetaan myös 1948 sitkeästä lakostaan, jonka aikana syntyi osin väkivaltaisiakin mellakoita, joita myös ratsupoliisien avulla taltutettiin.

7. HIRSIPUUKALLIO

Tällä Bokvillanin tontilla sijaitseva kallionnyppylä, jota useat louhinnat jo ovat mm. Arabiankadun puolella pilkkoneet, on ilmeisesti ollut Vanhan Helsingin (1550-1640) aikana kaupungin teloituspaikkana, joka myös ”Hirsipuukalliona” (Galgberget) tunnettiin. Nimellä ”Galgbergs rå” se kulki vielä 1700-luvun kartoissa kaupungin ja Kumpulan kartanon maaomistusten rajapyykkinä.

Kuolemantuomio oli Ruotsin vallan aikaisessa Helsingissä lopultakin aika harvinainen rangaistusmuoto, eikä kaupungilla edes ollut pysyvää pyövelin virkaa, vaan teloituksen toimeenpanija piti tavallisesti kutsua esim. Helsinkiä suuremmasta Turusta. Suurin kertatapahtuma tällä paikalla lienee ollut, kun 1599 Kaarle-herttua (sittemmin Ruotsin kuningas Kaarle IX) hirtätti yhdeksän helsinkiläisporvaria syytettynä Sigismund-kuninkaan kannattamisesta. Joidenkin tietojen mukaan teloitetut olisivat kaikki olleet katolisia ja siksi herättäneet ääriprotestanttisen herttuan vihan. Sigismund oli sentään tuolla hetkellä Ruotsin ihan virallinen kuningas ja Kaarle-herttua pelkkä kapinallinen vallantavoittelija. Sigismund oli sitä paitsi yhtä aikaa paitsi Ruotsin myös Puolan kuningas, ja monet suomalaiset elättivät toivoa, että niin suuren hallitsijan alaisuudessa heidän ei tarvitsisi käydä jatkuvia sotia kuten Ruotsin armeijalla oli tuolloin tapana. Ainakin rauhan tila vallitsisi Ruotsin ja Puolan välillä.

Kallion kadunpuoleiselle sivulle valmistui 2002 Jukka Vikbergin taideteos ”Lintuparatiisi”. Kultaiset linnut kallioleikkauksessa kuvaavat Viikin alueen lintulajien runsautta.

8.BOKVILLAN

Puuhuvila nimeltä Bokvillan (rak.1872) sijaitsee samalla tontilla Hirsipuukallion kanssa. Helsingin tultua pääkaupungiksi 1812 teki Keisarillinen uudelleenrakentamiskomitea aloitteen kaupunkiin johtavien pääteiden varsien kaunistamiseksi huviloilla. Annalan huvila (1826) oli tällä tienoolla ensimmäinen vastaus ideaan, ja Bokvillan samaisen viertotien varrella sekin alueen ensimmäisiä.

Alunperin huvila tunnettiin ”Parkitsijan huvilana” (Garfarens)

Uudemman nimen, Bokvillan, alkuperä ”kirjahuvila” juontaa juurensa huvilan omistajasta Gustaf Werner Edlundista (1829-1907), joka vuokrasi huvilapalstan Kumpulan kartanolta 1827. Edlund toimi menestyksekkäänä kirjakauppiaana ja kustantajana Helsingissä. Pohjoisesplanadin ja Unioninkadun kulmaa kutsuttiin pitkään ”Edlundin kulmaksi” siinä sijainneen Edlundin kirjakaupan mukaan.

Arabian tehdas rakentui huvilan vierelle pari vuotta myöhemmin ottaen nimensä alueella jo olevasta Arabian huvilasta, joka jäi tehtaan isännöitsijän käyttöön.

Edlund oli aikansa kulttuuri-ihminen, todellinen kansallismielinen mesenaatti, joka omalla riskillään otti kustannettavikseen myös nuorten suomalaisten kirjailijoiden teoksia. Edlund kustansi myös Minna Canthin ”Hanna” -romaanin WSOY:n hylättyä sen mm. papistoa loukkaavana. Hän kustansi myös omaksi tappiokseen Topeliuksen, Runebergin ja Cygnaeuksen kootut teokset.

Bokvillan siirtyi 1920-luvulla Edlundin perikunnalta Arabian tehtaan johtajan Carl Gustav Herlitzin perheen omistukseen. Samaan aikaan Toukolan työläiskaupunginosan kaavoitus kiihtyi.

Arabian tehdas laajeni sota- ja lama-aikana vientiteollisuuden kasvua ajatellen. Vuonna 1948 Arabiantehdas siirtyi Wärtsilä-yhtymän omistukseen. Tehtailla vieraili usein arvovieraita, joten pääjohtaja Gunnar Ståhlea varten Bokvillania ajanmukaistettiin ja piharakennusten kokonaisuutta täydennettiin vielä edustussaunalla.

Tontin haltija piti tehtaan laajennusmahdollisuudet Bokvillanin tontille avoimena. Rakennusoikeus vuodelta 1950 olisi sallinut huvilan purkamisen ja 23 metriä korkean talon rakentamisen sen tilalle. Johtajan asunnosta talo kuitenkin muutettiin tehtaan koulutus- ja edustustiloiksi ja 1992 eteenpäin sitä vain vuokrattiin edelleen asumiskäyttöön. Metra-konserni tulkitsi tontin yhä teollisuusalueeksi, mutta kaupunginosayhdistys alkoi toivoa myös Bokvillanin säilyttämistä osana ympäristöään.

9. KUMTÄHDENKENTTÄ

Puistolämpäre, jota myös Toukoniityksi (Majängen) kutsutaan, tunnetaan paikkana, jolla ylioppilaat 13.5.1848 ensimmäistä kertaa kajauttivat ilmoille Maamme-laulumme. Sata vuotta myöhemmin paikalle pystytettiin muistomerkki, johon on ikuistettu Zacharias Topeliuksen tapahtuman kunniaksi laatima runo ”Suomen nimi” molemmilla kotimaisilla kielillä. Muistomerkissä ovat Topeliuksen muotokuvan lisäksi myös Maamme-laulun säveltäjän Fredrik Paciuksen, laulun sanoittaneen J.L. Runebergin ja juhlapuheen pitäneen Fredrik Cygnaeuksen muotokuvat. Muistomerkin suunnittelivat Erik Bryggman ja Viktor (Toven-isä) Jansson 1948.

Kumtähdenkenttä oli alunperin rantaniitty, joka kuului tuolloin Gumtäktin kartanon maihin, mutta vietettiinkö 13.5. 1848 Floran päivän juhla juuri tässä, on epäselvää – ehkä muistomerkin paikaksi vain valittiin sata vuotta myöhemmin tämä sillä hetkellä rakennuksista vapaa puistolämpäre Kustaa Vaasan tien ja Hämeentien haaraumassa. Vuoden 1848 juhla ei ollut paikalla ensimmäinen, sillä ylioppilaat olivat kokoontuneet niitylle myös 1832, 1833 ja 1834.

Toukoniityn (Majängen) nimen voidaan aika varmasti sanoa tulevan 1848 toukokuisesta tapahtumasta, joskin kilpaileva tarina väittääkin Kumpulan viimeisen kartanonherran Herman Standertskiöld-Nordenstamin Maria-vaimon lempinimen piilevän takana. Koska kartanonherra nimesi Hermannin kaupunginosan itsensä mukaan, selitys olisi ollut näin jopa uskottava tausta samaan aikaan perustetun Toukolan (Majstad) kaupunginosan nimelle. Magnus von Wrightin päiväkirjan aikalaiskuvauksessa vuodelta 1848 paikalla käynyt taiteilija jo käytti niitystä nimeä ”Maj fältet”, joten nimen voi todella katsoa tulleen jo ajalta ennen Standertskiöld-Nordenstamia. Epävirallisena elänyt nimi Majängen/Toukoniitty niityn nimenä virallistettiin vasta 1956.

Kumtähti juontuu Kumpulan kylän (Gumtäckt) 1909 johdetusta suomalaisesta väännöksestä ”Gumtähti/Kumtähti”, joka 1928 muutettiin Kumpulaksi. Kumtähti kummittelee enää vain Kumtähdenkentän nimessä, joka yliopiston ehdotuksesta virallisesti syrjäytti Toukoniityn nimen 1990.

Vuonna 1998 kentällä vietettiin Maamme-laulun 150-vuotisjuhlaa, jolloin juhlapuheen esitti Juice Leskinen tasavallan presidentin kunnioittaessa tapahtumaa läsnäolollaan. Floran päivänä 13. toukokuuta on ylioppilailla yhä tapana kokoontua paikalle laulamaan ja maljoja nostamaan. Vapun ja itsenäisyyspäivän kulkueen lisäksi tämä on se kolmas tilaisuus, jolloin Helsingissä voi pitää valkolakkia. Kumtähden kentän ylioppilastraditiot elvytettiin 1980-luvulla pitkän hiljaiselon jälkeen.

10. TOUKOLAN PUUTALOALUE

Arabian huvila-alue erotettiin Koskelasta vuonna 1840. Toukolan (Majstad) alueen kiirehti kaavoittamaan jo 1883 Kumpulan kartanon viimeinen kartanonherra Herman Standertskiöld-Nordenstam. Kallion alueen tehtaissa ja varsinkin kymmenen vuotta aiemmin perustetussa Rörstrandin posliinitehtaassa asuvat työläiset kansoittivat ensimmäisiä puurakenteisia työläisasuntoja, joita myös tehdas itse rakennutti 1880-luvulla ns. Puistokortteliin Hämeentien länsipuolelle.

Vanhin puutaloalue, jolla ei vielä kunnallistekniikkaa ollut ulottui korkealle Kumpulanmäen (Toukolanmäen) rinteelle. Keinottelutarkoituksessa syntyneessä esikaupungissa ei piitattu terveys- eikä paloturvallisuusoloista, ja viitoitetutkin tiet olivat tasoittamattomia ja ajokelvottomia. Vuokramaalle sai rakentaa talonsa parhaaksi katsomallaan tavalla. Helsingin kaupunki taipui ostamaan Toukolan alueen Standertskiöld-Nordenstameilta 1893, eikä enää myynyt sieltä uusia tontteja rakennusmaaksi.

Toukolan viertotie (1950 lähtien Kustaa Vaasan tie) halkaisi 1921 katukuilun rinteen poikki. Vanha Toukolan kansakoulu jäi Kumpulan puolelle tietä, ja lopulta se purettiin Jyrängöntielle johtavan liittymän tieltä.
Annalan eteläosasta lohkaistiin 1923 pala pois Toukolan uutta omakotialuetta varten, ja samalla vanhoja puutaloja purettiin.

 

————————————————————————-

Lähdekirjallisuutta Helsingin Vanhastakaupungista:

 

Narinkka 1994 (Helsingin kaupunginmuseon julkaisuja)

Åke Sandholm: Hospitalet i Helsingfors (sarjassa Helsingfors i forna tider III, Helsinki-seura 1974)