Arkisto / Arabian Katufestivaali 2014 / Buffattu - Katutaide

Buffattu - Katutaide


Katutaiteen näyteikkuna tuo näkyville Suomen katutaiteen monimuotoisuuden juuri nyt. Ennennäkemättömän laaja kirjo eri tyylejä ja taiteilijoita täyttää ihmisille ja taiteelle avatun Hämeentien. 27 erilaista pintaa on
maalaamassa edelläkävijöitä ja uusia tekijöitä!

Alla vuoden 2014 osallistuvia artisteja sekä muuta festareilta löytyvää katutaidetta. Sivua päivitetään tapahtumaan asti.


 

EGS

egs pori art museum facade col 2012 sEGS on Suomen kansainvälisesti tunnetuin graffititaiteilija. Hänen taiteilijauransa alkoi 1980-luvun puolivälin jälkeen ensimmäisen suomalaisen graffitiaallon innoittamana.

EGS on esitellyt Suomalaista graffitia maailmalla yli 20 vuoden ajan. Hänen töitä on voinut nähdä seinissä ympäri Eurooppaa, Yhdysvaltoja, Etelä-Amerikkaa, Afrikkaa ja Aasiaa, yhteensä yli 40 maassa. Hän kiertää edelleen maailmaa maalaamassa, tutkimassa paikallista graffitikulttuuria ja verkostoitumassa.


 

Mint

MINT

Otto Maja feat Mint @ Flow Festival 2013

"I started painting in Reykjavík, Iceland, in 1997. My style is a random mixture of many influences ranging from every day observations and to the most conservative graffiti styles.

Even though I often use reference material, I like to develop my letter style mostly freestyle, straight on the surface I'm painting.The absence of aesthetic restrictions in this art form is definitely the best thing along with the pure basic feeling of painting...and burning.” 


 

Jani Tolin

tolin peruElokussa 30-vuotis graffititaiteilijajuhlaansa viettävä Jani Tolin tekee seinämaalauksiinsa yleensä klassisia New York -graffitityylejä metafyysisellä tai psykedeelisellä twistillä yhdistäen niihin toisinaan lateksilla sekatekniikkaa.


 

Iida Sarpaniemi

iida joutsenetHiljattain piirtämisestä maalausten pariin siirtyneen Sarpaniemen teoksissa esiintyy rönsyilevästä viivasta koostuvia eläinhahmoja, sekä tekstuureja, joissa näkyy opettajansa Jani Tolinin tyylin vaikutusta.


 

Acton

acton akf uusiActon on neljääkymppiä lähestyvä vanhan koulun graffitimaalari Espoosta. Hän on maalannut samalla nimimerkillä pian 25 vuotta. 1990-luvulla hän keskittyi pääosin kirjaingraffiteihin, tällä vuosituhannella pääpaino siirtynyt selkeästi isompiin seinämaalauksiin ja tauluihin.


 

Close

closeClose maalaa ponnekaasupurkeilla lähes mitä tahansa, suurimman osan suoraan mielen syövereistä, freestylella. Hän aloitti maalaamisen vuonna -93 ja aikoo jatkaa ikuisuuteen, koska nauttii siitä - maalaaminen tuo hänelle mielenrauhan.


 

Ruusa

ARVOPUU RUUSA uusi"Viimeiset kymmenisen vuotta olen työskennellyt tiiviisti visuaalisen ilmaisun parissa. Piirtäminen ja maalaaminen ovat olleet aina vahva osa minua. Graffitit ja spraymaali tulivat elämääni viitisen vuotta sitten, sattumalta. 

Matkani graffitikulttuurin parissa jatkuu edelleen. Työni syntyvät tunteista ja hetkistä elämässäni kaupungissa. Naivistisesti, näen usein vain sen valoisan puolen. Väriä ja valoa, parempi mieli. Selkeitä isoja linjoja tai pientä piperrystä, vastakohtia ja vaihtelua elämään. Kiire on kirosana, josta yritän päästä eroon."


 

Fader

Fader

"Maalaan tällä hetkellä pelkästään puhdasta graffitia, ei charactereita tai muutakaan ihmeellisyyksiä. Inspiraationa toimii vanha suomalainen tyyli ja muut pohjoismaiset tyylit, unohtamatta myös vanhaa New York stylea.

Maalaan lähes aina ilman sketsejä, koska haluan joka kerta pusertaa itsestäni jotain uutta ulos ja samalla haastaa itseni tällä tavoin. Myös canvaasit ovat tulleet kuvioihin myöhemmällä iällä.

Graffiti on ollut osa elämääni vuodesta -98 ja eikä siitä eroonkaan pääse. Olen huomannut sen mahtavaksi tavaksi toteuttaa itseäni. Se myös aiheuttaa onnistumisen iloa ja tietenkin huonossa tapauksessa myös sitä epäonnistumisen tunnetta, mutta sitä kautta tietää vain kehittyvänsä lisää. Graffitin kautta tulee myös jatkuvasti uusia ystävyyssuhteita, joka lisää mielenkiintoa huomattavasti."


 

Jukka

Jukka AKFJukka on maalari, jonka töistä on löydettävissä sekä älyllisiä että tunnepohjaisia teemoja. Maalausten tyyli on selkeä ja niissä esiintyy usein sarjakuvamaisia hahmoja. Jukka on aloittanut maalaamisen 90-luvulla.


 

Matti

Matti AKF uusiMatti Kattilakoski (masarts) itse oppinut graffitin kautta tatuointeihin omistautunut taiteilija. Taiteessa Matti edustaa realismiin ja surrealismiin pienellä graafisella lisällä pyrkivää tyyliä.


 

Nina Kuu

oljyheimonainen”Olen tehnyt taidetta koko ikäni, se on mulle intohimo tai oikeastaan jopa kutsumus. Mulle ei ole mitään väliä millä tekniikalla tai välineillä teen, tai edes minkä tyylistä. Öljyt, tussit, lyijykynät, digimaalaus… Haluan oppia kaiken.

Kannut ovat mulle uusi tuttavuus. Kaveri vei mut viime syksyn taiteiden yössä Vaasassa graffititapahtumaan, missä sain maalata elämäni ensimmäisen vanerin. Rakastuin spraymaaleihin heti. Niillä on helppo luoda isoa ja näyttävää, ja niillä maalaaminenkin on jotenkin hauskaa.

Taide ei mun kohdalla lopu ikinä, vaikka tekniikat vaihtuu. Ei, vaikka näkö tai käsi menisi. Ilman taiteen luomista en voi olla.”


 

Ujo

ujo uus"Maalaan graffiteja seiniin ja teen myös himassa tauluja. Nautin maalaamisesta, koska jo pelkästään spraymaalin hajusta ja äänistä tulee hyvä mieli. Aloitin 1998-99 aikoihin ja edelleen viihdyn kulttuurin parissa, ja tulen viihtymään jatkossakin."


 

Norris

norris

"Monkey see monkey do: vaahtosammuttimena tehdyistä epätoivoisista tussin vedoista, nyt värejä ja kirjaimien muotoja käyttäen tila kuin tila mahdollisimman hyvin haltuun. Kiusaksi vai iloksi?"


 

Beamer

Beamer"Tyylit vaihtuu ja kehittyy. Tällä hetkellä tykkään tehdä taiteellisempaa kirjain-graffitia ja yleensä maalaan freestylenä eli ilman luonnoksia. Haluan omalta osaltani avartaa ihmisten suhtautumista graffiteihin ja näyttää miten graffiti hyvin toteutettuna sopii ympäristöön kuin ympäristöön.

Ensi askeleet graffitien kanssa otin pikkupoikana 90-luvun alkupuolella skeittaamisen ja rap-musiikin kautta. Työskentelen graffititaiteilijana ja yrittäjänä yrityksessä Beamer Lifestyle Oy."


 

Minimal Street Art

msa2014minreMinimal Street Art on pieni maailma ihmisten maailmassa. Se on myös katutaidetta. Oscar Lehtinen tekee mini-henkilöitä savesta ja laittaa ne instalaatioina ulos kaupunkikuvaan.

Lehtinen on pari kertaa osalistunut Arabian Katufestivaaliin ja silloin hän on tehnyt katutaidetta paikan päällä muotoiluvahasta ja sitten maalannut mini-henkilöt akryylimaalilla. Mitä tänä vuonna on luvassa ei voi tietää ennen kuin katufestivaalin tunnelma on imeytynyt Lehtisen aivoihin.

www.facebook.com/minimalstreetart  www.twitter.com/ministreetart  www.instagram.com/ministreetart  www.minimalstreetart.com


 

SixFive Cru

160 DSC 0401

SixFive Cru on seniorigraffitiryhmä, johon kuuluu seitsemän aktiivijäsentä. Kanssamme maalaa taiteilija 3feR.  Harjoittelemme aktiivisesti kehittyäksemme ryhmänä, mutta yhteisten piissien maalaamisen ohella pyrimme myös löytämään yksilölliset tyylimme.  Viimeisimpänä olemme maalanneet pysyväismaalauksen Galleria Ortonin veistospuistoon kesällä 2013. SixFive Cru ylläpitää toiminnallaan sukupolvien välistä vuoropuhelua.


 

Multicoloured dreams

MCD Parnu2013MCD on vuonna 2010 perustettu katutaideryhmä Helsingistä. Työt vaihtelevat isoista, pysyvistä muraalimaalauksista väliaikaisiin installaatioihin.

Viime kesänä MCD oli Pärnun katutaidefestivaalin ”Sönum Seinal” päävierailija ja on osallistunut myös mm. Porin taidemuseon järjestämään Street art- the next generation” näyttelyyn 2012 ja Prosessifestivaalille Helsingissä 2013.

MCD on vahvasti taidekasvatuksellinen ryhmä, joka vetää paljon erilaisia työpajoja ja pyrkii avaamaan kaupunkitilaa asukkaiden ja taiteen käyttöön. MCD mm. järjestää säännöllisesti "Open call for artists" -tempausta, jossa kaikki kaupunkilaiset ovat tervetulleita maalaamaan työmaa-aitoja.


 

Avoin seinä

avoin seinäKaikille avoin seinä. Ota omat kannut mukaan ja tule maalaamaan. Kuvassa vuoden 2013 avoin seinä. Kuva: Alexandr74Margarita.com 


 

 

Spittin’ Fiyah Sound

528728 388008797889027 797522077 nKolmihenkinen soundsystem Spittin’ Fiyah Sound tarjoilee katutaidealueen musiikin. Tämä kahden DJ:n ja yhden MC:n kokoonpano soittaa reggae/dancehall/hiphop/soca/ karibia -musiikkia aina klassikoista tuoreimpiin biiseihin. Setissä mukana myös omia remixejä.


 

Hous3 of Qu33nz (14.00 & 15.00)

Hous3 of Qu33nzDancehall-tanssiryhmä Hous3 of Qu33nz  panee asfaltin tärisemään Spittin’ Fiyah Soundin avustuksella. Kuva Outi Neuvonen.


 

Pinnat

täysperävaunuKatutaidealue koostuu kiinostavista maalattavista pinnoista. Paikalle rullavat maalattavaksi rekan täysperävaunu, kuorma-auto, asuntovaunu, katutaideperäkärry ja kaksi pakua. Lisäksi paikalle pystytetään katutaide kuutioita ja kaikille avoin seinä. Kuvassa maalattava täysperävaunu.


 

Supaflyn katutaidepaja

Tarkempi esittely lähempänä festareita. 


 

Sähkökaapit 

sähkökaapitArabian Katufestivaalit järjesti yhteistyössä Helen Sähköverkko Oy:n kanssa avoimen kilpailun, jonka voittajat maalaavat pysyvän teoksen suoraan sähkökaappiin katufestareilla. Artistit ovat Heta-Linnea Kovanen, Maria Korhonen ja Paula Soini. Voit seurata artististeja työssään festarin aikana Kääntöpaikan läheisyydestä sekä Arabianmäen puistosta.


 

Categorizing (13.00)

annasofianylundProject Identity is an ongoing project where Nylund researches different angles of the topic Identity. The first three parts (part 1, 1.2 and 1.3) deals with the human need to categorize and be categorized.

Part 1, Categorization, video. Pop up Art House 17.4 - 17.5 2014
The video shows Nylunds hands sorting toy beads in different piles.
"It took exactly one hour to sort the beads of color. While I sorted the beads I thought about what I could do instead of wasting my time on this unnecessary task."

Part 1.2. Identity interviews. Live interviews. Pop up Art house 26.4 2014
Everyone has something to say about their identity, cause we go trough lives searching for it. How do you categorize yourself? how do you think others categorizes you? Is there a conflict between the two perspectives? These questions where asked by strangers at an Identity night at Pop up art House. The answers where various.

Part 1.3. Performance. Arabiarannan Katufestivaali. 17.5 2014
Nylund will perform "Categorizing" live while people can listen to the parts from the identity interviews.


 

Arabian katutaideseinä

avoin seinaArabia avoin katutaideseinä avataan kauteen 2014 katufestareilla ja sille maalataan yhtenäinen 30 metrin teos. www.supafly.net/maalauspaikat/arabia/


 

 

COPYRIGHT © 2014 ARTOVA, ALL RIGHTS RESERVED.